Kolmoistutkinto
Kolmoistutkinto on vaihtoehto lukioon hakeutuvalle. Kolmoistutkinnossa opiskellaan lukion oppimäärä, ylioppilastutkinto sekä ammatillinen perustutkinto. Opiskeluaika on noin neljä vuotta oman henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan.
Opinnoista kolme ensimmäistä vuotta painottuvat lukio-opintoihin, joiden aikana opiskellaan lisäksi ammatillisia tutkinnon osia esim. työpaikalla tapahtuvaa oppimista ja verkko-opiskelua. Ammatillisia tutkinnon osia voi olla myös kesäaikana. Ylioppilastutkinnon valmistuminen ajoittuu yleensä kolmannen vuoden keväälle. Neljäntenä opiskeluvuotena keskitytään ammatillisiin tutkinnon osiin.
Kolmoistutkinnon opiskelu
Kolmoistutkinto yhdistää lukion yleissivistävän teoriaopetuksen ja käytännönläheisen ammatillisen opetuksen. Opiskelu on vaihtelevaa ja monipuolista, mutta samalla myös haasteellista. Opiskeluun sisältyy erilaisia opiskelumuotoja, joista osa voi olla myös itsenäistä työskentelyä. Kolmoistutkinto-opiskelijaksi hakeutuvan on hyvä olla omatoiminen, joka kykenee suunnittelemaan myös omaa ajankäyttöään.
Näitä kannattaa miettiä
Ennen kolmoistutkintoon hakeutumista on hyvä miettiä mm. seuraavia asioita: Oletko valmis sitoutumaan kahteen hyvin erityyliseen opiskeluun ja sitä kautta valmis tekemään yksilöllisiä valintoja, joiden vuoksi opiskeluryhmät ja ympäristö saattavat vaihtua useilla työjärjestysjaksoilla? Oletko valmis suuntaamaan valintoja ammatillisiin opintoihin sen sijaan, että valitsisit lukiossa esim. useamman vieraan kielen?
Opintojen alkaessa tehdään henkilökohtainen opiskelusuunnitelma yhdessä lukion opinto-ohjaajan sekä ammatillisten opintojen vastuuhenkilön kanssa. Opiskelusuunnitelma tehdään neljälle vuodelle ja sitä tarkennetaan lukuvuosittain.
Kolmoistutkintoon hakeminen
Jyväskylässä
Kolmoistutkinto on mahdollinen seuraavissa ammatillisissa perustutkinnoissa:
- Elintarvikealan perustutkinto
- Matkailualan perustutkinto
- Musiikkialan perustutkinto (pääsy- ja soveltuvuuskoe)
- Ravintola- ja catering-alan perustutkinto
- Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja (pääsy- ja soveltuvuuskoe)
- Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto
- Tekstiili- ja muotialan perustutkinto
- Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto
Kolmoistutkintoon hakeutuva hakee yhteishaussa lukioon ja sen lisäksi ammatilliseen perustutkintoon tämän sivun kautta.
Jyväskylässä pääsykokeellisten tutkintojen hakuaika on keväällä yhteishaun jälkeen keskiviikosta 19.3.2025 – keskiviikkoon 2.4.2025. Tämän jälkeen hakijat saavat kutsun alan pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen. Huom! Musiikilla videonäytteen palautus on sunnuntaihin 6.4.2025 mennessä.
Muihin tutkintoihin haetaan lukio-opintojen alkamisen jälkeen elokuussa torstaista 14.8.2025 – torstaihin 28.8.2025. Poikkeuksena on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, johon voi hakea myös elokuun haussa, jonka jälkeen hakija saa kutsun pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen.
Jämsässä
Kolmoistutkinnon voi suorittaa kaikissa perustutkinnoissa. Haku tapahtuu verkkosivuilla ammatillisen perustutkinnon jatkuvan haun hakulomakkeella, johon hakija kirjaa opiskelevansa lukiossa ja haluaa suorittaa kolmoistutkinnon.