Koulutuksen tiedot

Koulutusala

Talonrakennus

Paikkakunta

Jyväskylä

Toteutusaika

-

Opiskelutapa

Rakentaminen ja tuotanto

Laajuus

244 työpäivää

Hakuaika

-

Hakeutuminen

Hakuaika koulutukseen on 15.10. - 1.12.2024. Hakeutuminen tapahtuu TE-palveluiden sivuilla klikkaamalla Hae koulutukseen -nappia.

Kenelle

Koulutuksen kohderyhmänä ovat maahanmuuttajataustaiset rakennusalasta kiinnostuneet työttömät tai työttömyysuhanalaiset työnhakijat. Valinnoissa etusijalle asetetaan alan opintoja jo suorittaneet henkilöt, joilta tutkinto on vielä kesken tai hakijalla on alan työkokemusta. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Koulutuksessa painotetaan ammatin opiskelun lisäksi suomen kielen opiskelua.

Kuvaus

Rakennusalan perustutkinto antaa valmiudet työskennellä talonrakennusalan monipuolisissa työtehtävissä. Tutkinto koostuu kolmesta pakollisesta tutkinnon osasta Rakennustyömaalla toimiminen, Perustusvaiheen työt sekä Runkovaiheen työt. Näiden osien lisäksi tutkinnon suorittaja valitsee neljä tai viisi valinnaista osaa, joissa voi suunnata oman mielenkiintonsa mukaisesti joko uudisrakentajan tai korjausrakentajan tehtäviin tai laajentaa osaamistaan esimerkiksi pintakäsittelyyn.

Koulutuksen sisältö

Koulutuksen tavoitteena on suorittaa rakennusalan perustutkinnon ammatillisia tutkinnon osia oman ammatillisen mielenkiinnon mukaisesti.

Tutkinto suoritetaan näytöillä rakennustyömailla oikeissa työtehtävissä. Opinnoissa työssäoppimisella on erittäin suuri rooli, tietopuolisia opintoja opiskellaan lähi- ja monimuoto-opiskeluna. Tutkinnon osien perusharjoitteita (esim. laatoitus, märkätilojen vedeneristys, muottityöt, raudoitus, sisäpuutyöt, muuraus, asbestin purku) harjoitellaan oppilaitoksen työsalissa. Lisäksi koulutukseen sisällytetään yleiset rakennusalalla työskentelyn edellyttämät lupakortit. Mahdollisten tutkinnon puuttuvien ammatillisten sekä yhteisten osien suorittamiseksi voidaan koulutuksen loppupuolella rakentaa opiskelijalle suunnitelma tutkinnon loppuun saattamiseksi.

Kustannukset

Koulutus on osallistujalle maksuton.

Koulutuksen osoite

Viitaniementie 1, 40740 Jyväskylä

Lisää koulutuksesta

Kysy lisää, autamme mielellämme!

Gradia hakupalvelut

Ma–pe klo 9–12 sekä ma, ke, to klo 13–15
hakupalvelut@gradia.fi
040 341 6193
Chat gradia.fi/hae-opiskelemaan

Hagman Petri

Koulutuspäällikkö