Hius- ja kauneudenhoitoala

Onko erilaisten ihmisten kohtaaminen ja toisten ihmisten hyvinvoinnin edistäminen sinun juttusi? Hius- ja kauneudenhoitoalalla työskentelet tiiviissä kontaktissa eri-ikäisten ja erilaisten asiakkaiden kanssa.

Kenelle hius- ja kauneudenhoitoala sopii?

Asiakaspalvelutyö edellyttää hyviä sosiaalisia taitoja ja aitoa kiinnostusta asiakasta kohtaan. Hius- ja kauneudenhoitoalalla tarvitaan hyvää hahmottamiskykyä, kädentaitoja ja luovuutta sekä hyvää tuotetietoutta. Teoriatiedon ohella tarvitset yrittäjämäisen asenteen, joustavaa työotetta sekä hyvää paineensietokykyä.

Huomioithan myös sen, että alalla käytetään erilaisia kemikaaleja ja työ on pitkälti seisomatyötä. Kosmetologina alalla työskentelyä voi rajoittaa allergia- ja atopiataipumus, mutta se ei ole este koulutukseen hakeutumiselle.

Tulevaisuuden työtehtävät

Kosmetologina tai parturi-kampaajana sinun on mahdollista työskennellä esimerkiksi kauneushoitoloissa, kampaamoissa, parturiliikkeissä, kylpylöissä, palvelutaloissa, teattereissa, risteilyaluksilla tai tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla joko yrittäjänä tai työntekijänä. Myös työskentely maahantuojien palveluksessa myynti- ja koulutustehtävissä on mahdollista. Erityisesti parturi-kampaajan työllistymisnäkymät ovat tällä hetkellä hyvät.  

Palsta 1/2

Uutta osaamista tarpeen mukaan

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Yleisimpiä jatkokoulutusvaihtoehtoja ovat ammattikorkeakouluopinnot, kuten esimerkiksi estenomi tai tradenomi.  

Jatkokoulutusvaihtoehtoja löytyy myös Gradian ammatillisen lisäkoulutuksen tarjonnasta, kuten jalkojenhoitajan ammattitutkinto. Voit myös laajentaa osaamistasi toisella osaamisalalla esimerkiksi parturi-kampaajasta kosmetologiksi tai päin vastoin.   

Palsta 2/2
Väliotsikko

Sovita opintoja elämäntilanteesi mukaan

Palsta 1/2
Palsta 2/2

Kosmetologiksi iltapainotteisesti

Voit opiskella kosmetologiksi myös iltapainotteisesti työn ohessa. Opintoaika on 2–3 vuotta riippuen aikaisemmista opinnoistasi. Opiskelu ajoittuu klo 14.00–20.00 välille sisältäen myös itsenäistä opiskelua ja opiskelua verkon välityksellä.  

Kiinnostuitko?

Jos mielessäsi on kysymys tai haluat tukea opintojen suunnitteluun, ota yhteyttä Gradian hakupalveluihin.

Gradia Hakupalvelut

Ma–pe klo 9–12 sekä ma, ke ja to klo 13–15, chat: gradia.fi/oppimaan