Päivä opettajana innostaa kuudesluokkalaisia Yrityskylässä
Yrityskyläpäivänä Jyväskylän keskustaan rakennetussa pienoiskaupungissa 80 kuudesluokkalaista eri puolilta Keski-Suomea harjoittelee eri ammatteja ja yhteiskunnan toimintaa. Gradia tarjoaa oppilaille mahdollisuuden tutustua työelämään inspiroivassa ympäristössä.
Yrityskyläpäivänä Jyväskylän keskustaan rakennetussa pienoiskaupungissa käy kuhina, kun 80 kuudesluokkalaista eri puolilta Keski-Suomea eläytyy ammattiinsa yhdessä muiden työntekijöiden kanssa. Omasta työpaikasta ollaan ylpeitä, sillä paikka on saatu työhakemuksen ja -haastattelun perusteella. Roolikokemusta omassa ammatissa tukevat työvaatteet, pienoisyritysten rekvisiitta ja mahdollisimman aidot työtehtävät.
Pienoiskaupungissa harjoitellaan eri ammatteja ja yhteiskunnan toimintaa
Pienoiskaupungissa oppilaat pääsevät harjoittelemaan toimimista eri alojen ammattilaisina inspiroivasti rakennetussa ympäristössä, josta löytyy muun muassa kaupungintalo, ruokakauppa, pankki sekä yhdistysten ja yritysten toimitiloja. Oppilaat pohtivat yhteiskunnan toimintaa ja eri toimijoita, oppivat talouteen liittyvää sanastoa ja harjoittelevat budjetointia.
Päivän etenemistä tukee digitaalinen pelijärjestelmä, jossa myös pienoiskaupungin talous etenee reaaliajassa ja joka ohjaa oppilaita jatkuvaan vuorovaikutukseen. Oppilaat pääsevät harjoittelemaan osallistumista ja vaikuttamista maksamalla veroja ja äänestämällä siitä, mikä julkinen palvelu Yrityskylään perustettaisiin. Rahaliikenne tapahtuu pelijärjestelmään rakennetussa pankissa, johon oppilaat saavat omalle profiililleen palkkaa virtuaalivaluutassa. Vapaavuorollaan oppilaat voivat tehdä ostoksia kylän kaupoissa ja kahvilassa, ja näin ollen suunnitella omaa taloutta.
Päivä rehtorin tai opettajan saappaissa jää mieleen
Yrityskylä Keski-Suomen kumppanina Gradia on mukana tarjoamassa oppilaille innostavia kurkistuksia työelämään. Gradian ja Jyväskylän yliopiston jakamalla pienoiskampuksella oppilaat voivat muun muassa työskennellä rehtorina ja ammatillisena opettajana.
Yrityskylän kyläkoordinaattori Jenna Lukkari kertoo:
Gradialla oppilaat pääsevät tutustumaan erilaisiin ammattialoihin, ja pitämään näistä myös koulutusalainfoja muille yrityskyläläisille. Rehtori johtaa Gradian toimintaa ja pääsee muun muassa pohtimaan ja kehittämään Gradian strategiaa.
”Oppilaiden mielestä Gradialla on kivointa oppia uutta, saada palkkaa ja tehdä yhteistyötä muiden yritysten kanssa. Mieleen jää useimmin käytännönläheiset tehtävät, esimerkiksi kampauksen tekeminen kampauspäälle, juhlakattauksen suunnittelu tai sähkökytkennän tekeminen”.
Yrityskylän pedagogiikka perustuu pelillisyyteen ja toiminnallisuuteen. Yrittäjyyskasvatus auttaa oppilaita tunnistamaan vahvuuksiaan, kehittämään taloustaitojaan ja ymmärtämään osallisuuden ja vastuullisuuden merkityksen.
Vuositasolla Yrityskylässä vierailee reilut 3000 kuudesluokkalaista Keski-Suomesta. Yrityskylätoimintaa toteuttaa Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.

Mikä Yrityskylä?
- Yrityskylä Alakoulu on innostava, peruskoulun opetussuunnitelmaan perustuva oppimiskokonaisuus taloudesta, työelämästä, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta.
- Kokonaisuuden muodostavat opekoulutus, Yrityskylä-oppitunnit sekä elämyksellinen koulupäivä Yrityskylän pienoisyhteiskunnassa.
- Jokaisella on Yrityskylässä oma ammatti ja valmiiksi käsikirjoitetut työtehtävät, jotka on suunniteltu yhdessä oikeiden kumppaniyritysten kanssa.
- NYTin Yrityskylä on maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu suomalainen oppimiskokonaisuus.