Pirjo Kauhasen 30-vuotista uraa ammatillisessa koulutuksessa juhlittiin Priimuksella
Ammattiopisto Gradian rehtorina toiminut opetusneuvos Pirjo Kauhanen jää eläkkeelle 1.4.2025. Hänen 30-vuotista uraansa ammatillisessa koulutuksessa juhlisti Gradian Priimus-kampuksella perjantaina 24.1. joukko Kauhasen yhteistyökumppaneita, työkavereita ja läheisiä.
Sidosryhmien lounastilaisuudessa, johon osallistui muun muassa ammatillisen koulutuksen järjestäjien, korkeakoulujen, OKM:n, Amke ry:n, Skills Finlandin, luottamushenkilöiden sekä muiden yhteistyökumppanien edustajia, keskusteltiin vilkkaasti ammatillisen koulutuksen tulevaisuudesta ja muisteltiin Kauhasen uran eri vaiheita.
”Pirjon ura ja ammatillisen koulutuksen hyväksi tekemä työ ovat vertaansa vailla. Pirjon tapa kohdata kanssaihmisiä on esimerkillistä, siinä on hyvän johtajuuden ydintä, luottamusta. Vaikka ensimmäistä valtakunnallista ammattiosaamisen päivää vietetään viikon päästä 31.1., niin todellinen ammattiosaaja on tänään täällä! Kiitämme lämpimästi ja toivotamme parhaita mahdollisia eläkepäiviä”, kuntayhtymän johtaja Anssi Tuominen summasi Kauhasen uraa.
Pirjo Kauhasen ura koulutuksen parissa alkoi vuonna 1993, jolloin hän aloitti opetustehtävissä ammatillisessa aikuiskoulutuksessa ensin Jalasjärvellä ja sittemmin Jyväskylässä. Hän siirtyi koulutuspäällikön tehtäviin Jyväskylän aikuiskoulutuskeskuksessa vuonna 1998 ja edelleen yksikönjohtajaksi vuonna 2000. Rehtorin tehtävät Kauhanen aloitti vuonna 2011 Vaasan aikuiskoulutuskeskuksessa.
Jyväskylän koulutuskuntayhtymän palvelukseen rehtorin tehtäviin Kauhanen siirtyi elokuussa 2015. Kauhanen on tunnettu pitkäjänteisestä toiminnan kehittämisestä Gradiassa. Hän edisti aktiivisesti myös kansainvälistä liikkuvuutta ja verkostoja sekä koulutusvientiä, jonka tueksi hän oli perustamassa koulutusvientiyhtiö EduCluster Finlandia.
Uransa aikana Kauhanen ennätti myös lukuisiin luottamustehtäviin. Hän on toiminut muun muassa Ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen johtajat ry:n puheenjohtajana, Ammattiosaamisen kehittämisyhtiö AMKE Oy:n hallituksen jäsenenä sekä Kuntaliiton ammatillisen koulutuksen Areenan puheenjohtajana. Pirjo Kauhaselle myönnettiin opetusneuvoksen arvonimi vuonna 2021.
Nyt on aika kiittää kultaisista vuosista ja toivottaa Pirjolle leppoisia eläkepäiviä!